Vauva ♥︎


Tällaista DIY:ta viime aikoina! Pikkuinen poikavauva ♥︎ Kuvassa muutaman päivän ikäisenä, tänään tulee täyteen jo kolme kuukautta. Yleensä DIY-vinkkini alkavat sanoilla helppo ja nopea, mutta tämä projekti on vaativuudessaan maksimitasoa. Eikä ihan hetkessä valmistukaan. Tätä on nyt jo puuhasteltu suunnilleen vuosi ja vielä on paljon tekemistä. Ihan valmista ei taida tulla koskaan. Tutoriaalia en tällä kertaa teille tee ;) Tyylejä on monia ja tuloskin on aina tekijänsä näköinen, eikä toista ihan samanlaista saa aikaiseksi. Ehkä saat tästä kuitenkin inspiksen omaan projektiin. Sillä kaiken vaivan arvoista se kuitenkin on - eipä ihminen mitään hienompaa voisi tehdä!

Syksyn muotia Vimassa



Vima kutsui bloggaajia tutustumaan syksyn ja talven trendeihin ja Robert's Coffee tarjoili pieniä brunssiherkkuja. Tapahtumaan osallistui muitakin oululaisia yrityksiä ja ohjelmassa oli monenlaista. Olipas se kiva aamupäivä!

Hurmaava OTTOBRE Shop


Lomareissulla kurvailtiin Rovaniemen kautta ja pääsin käymään OTTOBREn hurmaavassa kaupassa. Tämä kauppa on kangashamsterin unelma ja suloisuuden huippu! Katutason pieni kauppa pursuaa kankaita sekä kaikkia mahdollisia ompelutarvikkeita mitä vain voi toivoa, käsityölankoja ja muita tarvikkeita sekä ihania leluja. 

Suloinen tilkkupeitto



Pienoisrautatienäyttely Oulun Päivillä


Oulun Päivillä käytiin pienen junafanin kanssa katsomassa PoRhan pienoisrautatienäyttelyä. Ajattelin että Pikku-Muru tykkäis. Ja tykkäs ehkä vähän liikaakin! Kaksi tuntia tuijotteli herkeämättä kun junat kulkivat kiskoilla, eikä olisi sittenkään malttanut lähteä pois. 

Onneksi näyttelyssä riitti ihmeteltävää äidillekin. Pienoismalli on taitavasti toteutettu ja täynnä yksityiskohtia. Oli mielenkiintoista kuunnella kun tekijä kertoi miten se on syntynyt. Tuollainen metrin pätkä on parhaimmillaan vienyt kaksi vuotta. Aika paljon pientä värkättävää! Joitakin osia on saatu rakennussarjoista mutta suurin osa on vaatinut kekseliäisyyttä ja alusta asti rakentamista. Kuvissa näet vain pienen osan radasta. Kannattaa käydä kurkkaamassa, jos siihen tulee mahdollisuus!

Näyttely jätti jälkensä ja täällä ollaan entistä innostuneempia junista. Harva se päivä Pikku-Muru haluaisi mennä katselemaan junia. Brion rataan on hamstrattu lisäosia kirppiksiltä ja aikamoinen rata jo saadaan aikaiseksi kotonakin. Että minkäs ikäisiä jäseniä te siellä PoRhalla kelpuutatte pienoisrautatieharrastajiin ;)


Jolie Box - Yllätyslaatikko ihanaa luonnonkosmetiikkaa


Olen alkanut uudestaan innostua kosmetiikasta kun markkinoille on tullut paljon luonnonkosmetiikkaa ja valinnanvaraa löytyy. Pakkaukset ovat kauniita ja muutenkin tuotteissa on mietitty käyttökokemusta. Kosmetiikka kuuluu mulla kuitenkin siihen pihistä-osioon, enkä raski kokeilla arvokkaampia tuotteita. Joliella olen käynyt niitä ylellisempiä ihastelemassa, mutta tähän asti ne ovat jääneet kauppaan. Kun sitten toukokuussa ihka ensimmäinen Jolie Box tuli myyntiin, ei tarvinnut tilausta kauan harkita. Laatikollinen ihanaa luonnonkosmetiikkaa kokeiltavaksi joka kuukausi pihistelijällekin sopivaan hintaan!

Arvonnan voittaja - Lankapaketti


Hiljattain kerroin Lankamaailmasta ja samalla käynnistyi lankapaketin arvonta. Kysymys kuului että minkä käsityön aiot tehdä seuraavaksi ja kommentteja tuli 124.

Mukavan kuuloisia käsitöitä on syntymässä! Ainakin mattoja, vauvan uniriepuja, lapasia ja tumppuja, virkattu toppi, hääpuvun koristeita, neuletakkeja, pussukoita, peittoja, lattiatyynyjä, pehmopöllö, afrikankukkavirtahepo, ruokapöydän tabletit, huiveja, säilytyslaatikoita, post-apokalyptinen larppiasu, mandaloita, tiskikukkasia, torkkupeittoja, koreja, Daltonin veljekset, kylmäreaktiiviväreillä värjättyä kesävaatetta, tiskiliinoja, virkattuja jätskejä ja muita herkkuja kauppaleikkeihin, myssyjä ja lakkeja, tyynynpäällisiä, pitsejä, paitoja, säärystimiä, pannulappuja, hypistelymuhvi, Reaverseja, kasseja, laukkuja, kattausliinoja, pehmoleluja, poncho, sormikkaat, tölkin pidike, isoäidinneliöitä, aktivointimatto koiralle, takki ja muita neuleita vauvalle ja hurjan paljon erilaisia sukkia vauvoille, lapsille, äideille, isille, mummuille, kummeille ja omaan käyttöön. Lisätäänpä listaan vielä kukka-amppeli, jonka aion itse tehdä seuraavaksi. Voi mitä kaikkea sitä voikaan värkätä!


Kuvassa oleva paketti lankoja ja tarvikkeita oli siis jaossa. Arvonta on suoritettu ja palkinnon voitti Anne-Mari Strandman. Onneksi olkoon Anne-Mari! Sinulle ei ollut yhteystietoja joten lähetä minulle viestiä 17.7. mennessä osoitteeseen buttonandstripe@gmail.com, niin saadaan paketti matkaan. 

Kiitokset vielä kaikille osallistuneille ja ihanaa perjantaita!